Kyllä, olen hengissä. Olen hengissä järjen vieneestä heinänuhasta ja hyttysten lukuisista tappoyrityksistä huolimatta. Vietin heinäkuun loppupuoliskon reissussa rinkan kanssa: ensin puolitoista viikkoa Kainuussa sukuloimassa, jonka jälkeen muutama päivä Pohjois-Karjalassa ystävien luona, ja päälle vielä puoli viikkoa vanhempien luona. Kotiin Jyväskylään palasin tiistaina, sen jälkeiset pari päivää on mennyt ihan vain omaa kotia ja kultaa ihastellessa. Kovasti olen myös yrittänyt kuroa kiinni niitä lukuisia kierroksia, joita blogimaailma on pyörinyt akselinsa ympäri sillä välin, kun minä vietin lomaani ilman nettiä. Täytyy tunnustaa, että olen kyllä vielä aika pihalla ja pyörällä päästäni, mutta eiköhän se arki tästä taas lähde.
Ainakin liikuntojen osalta startti on ollut positiivinen: tiistaina käytiin poikaystävän kanssa lenkillä, eilen käväisin jumpassa yliopistoliikunnan kesätauon loppumisen kunniaksi, ja tänään vuorossa oli "rauhallista palauttelua" sauvakävelylenkin merkeissä. Yksikään tämän viikon suorituksista ei ollut mitään liikunnan ja hyvän fiiliksen riemujuhlaa, sillä tiistain lenkki oli osaltani erittäin tahmea, eilinen jumppa salin huonon ilmastoinnin ja kostean sadesään vuoksi mahdottoman hikinen, ja sauvakävelylenkki taas oli ehkä vähän liian rivakka rennoksi palautteluksi. Kaikesta narinastani huolimattta vähän taputan itseäni olalle: mahtavaa, että olen saanut itseni jälleen liikkeelle parin viikon tauon jälkeen.
Reissuni ei ollut tarkoitus olla varsinainen löhöloma, mutta aika lailla rentoiluksi se lipsahti. Otin kyllä juoksukamppeet mukaan, mutta hölkällä ei tullut käytyä kuin kerran kahden viikon aikana: joko sää oli liian huono (sade ja ukkonen eivät houkuttele kirmaamaan vierailla hiekkateillä), tai sitten sää oli niin hyvä, että tuli tehtyä kaikkea muuta paitsi hölkättyä. Geokätköilyä sain sentään harrastettua: kaikki Kepsiin ennen reissuun lähtöä tallentamani kymmenen kätköä tuli etsittyä perheenjäsenten avustuksella.
Kesäkuisessa kätköilypostauksessa julistamastani löytöjen tuplaustavoitteesta puuttuu siis enää muutama kätkö. Ei olisi paha rasti, jos vaan saisin joku ilta lähdettyä lyhyelle kätkökierrokselle lähiympäristöön. Viime aikoina ulkoilun pääpaino on kuitenkin ollut hölkkäämisessä, eikä Kepsin ja muiden kätköilytarpeiden kanssa hölkkääminen ole innostanut. Tekemistä ja touhua ovat päivät pullollaan muutenkin.
Huomenna ja ylihuomenna on vielä luvassa viikottaiset hölkät poikaystävän hidasteena. Jätkä onnistui nimittäin kasvattamaan hölkkävauhtia aivan huikeasti minun poissaollessani, minun kuntoni taas ei ainakaan kohentunut tauon aikana. No, hyvä että edes toinen meistä kehittyy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti