maanantai 16. heinäkuuta 2012

Huomio laihduttaja! Skandaaliuutisia!

Ryhdyttyäni tarkkailemaan syömisiäni ja painoani olen eksynyt entistä useammin iltapäivälehtien terveys-osioihin. Säilyneen lähdekritiikkini ansiosta nämä käynnit ovat useimmiten olleet tiedonhankinnan kannalta hukkareissuja, mutta etenkin laihdutusartikkeleiden viihteellinen arvo on monesti huomattavan korkea. Yleensä asioiden yläpuolelle asettuminen ja sieltä naureskeleminen ei mielestäni ole kypsän aikuisen hommaa, mutta nopeasti kyhättyjen terveysuutisten kohdalla sallin itselleni pienen poikkeuksen.


Näiden raflaavien pikku-uutisten tausta on yleensä seuraava: amerikkalainen tiedejulkaisu on päästänyt ilmoille uutisen, joka voi olla yllättävä roskaruokien, ylipainon ja ylensyönnin luvatussa maassa. Sama uutinen poimitaan miltei muokkaamattomana Suomeen, jopa sen sensaatiomaisuus on säilytetty. Loistavaksi esimerkiksi tällaisesta uutisesta käy tänään 15.7. ilmoille putkahtanut Ilta-Sanomien uutinen ”Laihduttaja, litkitkö kevytlimuja? Ei kannata!”. Tällä hetkellä uutinen on Iltasanomat.fi:n kahdeksanneksi luetuin – toivon, että taustalla on silkka uteliaisuus, ei jutun todellinen yllättävyys ja merkittävä uutisarvo.

Uutisen keskeisimmän sisällön lyhyesti tiivistäen: limsojen keinotekoiset makeutusaineet sotkevat aineenvaihduntaa ja näläntuntemuksia, mikä aiheuttaa monesti lightjuomia kittaaville laihduttajille ongelmia painonhallinnan kanssa. Uutinen ei kuitenkaan kerro, paljonko kevytlimsaa saa juoda, ennen kuin ongelmia todella ilmenee, mistä päästäänkin siihen, mikä skandaalinhakuisessa painonhallintakeskustelussa ja –uutisoinnissa loistaa poissaolollaan: kohtuus.
Ei lasillinen tai kaksi kevytlimonadia silloin tällöin ole suistanut ketään peruuttamattomasti raiteiltaan, ongelmiin päästään vasta säännöllisellä käytöllä.  Koskettaako siis yllämainitun kaltainen uutinen suomalaista laihduttajaa todella? Uskon, tai ainakin mitä hartaimmin toivon, ettei kosketa. Silti tällainen uutistyyppi on ja myös pysyy elinvoimaisena luultavasti vielä pitkään.

Kohtuus syömisessä ja juomisessa ei ole mediaseksikästä, joten iltapäivälehtien laihdutus- ja terveysuutisten virta jatkanee samalla sensaatiolinjallaan. Onneksi elämme jo heinäkuuta, joten kesän ”LISTASIMME KESÄJUOMIEN KALORIT” –uutisointi käy pian viilenemään samaan tahtiin järvivesien kanssa. Ehkä syksyllä juomatoiminnan siirryttyä takaisin terasseilta sisätiloihin yleisesti hyväksytyksi totuudeksi nousee taas karu fakta: ratkaisevaa ei ole niinkään se, valitseeko juomansa kalorilistan kärki- vai häntäpäästä, vaan se, montako juo ja kuinka usein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti