Mitä tänään syötäisiin?

Loma-ajan kaksinolo kotona on nostanut esille uudenlaisen ongelman: ruokien valinta. Tiedän, internet on reseptejä pullollaan, monet niistä vieläpä varsin yksinkertaisia ja halpoja. Kyse ei olekaan siitä, ettei vaihtoehtoja olisi, vaan siitä, että makumme eroavat aika perustavanlaatuisesti.

Minä haluaisin kokeilla kasvisruokia – poikaystävä taas vaatii lihaa aterioilleen.

Minä haluaisin käyttää perunaa useammin – poikaystävä on lopen kyllästynyt perunaan.

Minä haluaisin tehdä helppoja ja nopeita keittoja – poikaystävä ei pidä keitoista, paitsi...

...poikaystävä rakastaa borssikeittoa – borssikeitto on inhokkiruokiani.

Poikaystävä haluaisi tehdä enemmän kaaliruokia – minä en ole koskaan oppinut tykkäämään kypsennetystä kaalista.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ironisen lisänsä tähän tuo se, että yhteinen suosikkimme lohi on niin kallista, ettei sitä kehtaa syödä kuin juhlapäivinä.

Karkkien suhteen eriävät maut ovat enemmän kuin hyvä juttu: poikaystävä syö punaiset karkit, kun taas minä herkuttelen suolaisilla salmiakeilla ja lakritsilla. Suklaastakaan ei tule riitaa, kun minä laktoosi-intoleranttina en yleisen viihtyvyyden vuoksi pysty syömään kuin muutaman suklaakarkin. Tällaiset makuerot olivat suhteen alkutaipaleella vain söpöjä ja korostivat naiivia yhteenkuuluvuuden tunnetta: "me sovimme hyvin yhteen, sillä karkkisekoituksista löytyy molemmille omat karkkinsa!"

Enää makuerot eivät ole niin söpöjä, sillä olemme siirtyneet karkeista arkeen, ja jokapäiväinen ruokavalioiden yhteensovittelu on lähinnä turhauttavaa. Talvikauden pärjäsimme hyvin, sillä koulupäivinä kumpikin ruokailee opinahjoissaan, ja arkisin minä syön kotona päivällistä vain harvoin, joten ruokakeskustelu ja reseptin etsiminen täytyy käydä läpi vain kerran viikossa, lauantaisin.

Nyt kesällä etsiminen on käynyt rasittavaksi. Kumpikin poimii omasta mielestään herkullisen kuuloisia reseptejä, jotka toinen sitten käy torppaamassa. Välillä (öh, miltei joka kerta) toisen täytyy joustaa, ja sitten syödään pari päivää toisen suosikkiruokaa toisen nyrpistellessä vieressä. Vielä ei ole tullut vastaan niin pahaa ruokaa, että toinen olisi jättänyt syömättä, mutta useimmiten toisen herkku on toiselle vain välttämätön paha, joka on pakko syödä ravinnon saamiseksi.

Toiveikkaana täytyy vain jatkaa yhteisten ruokaelämysten etsimistä, ehkä vielä joku päivä meillä on kasassa kansiollinen reseptejä, jotka kumpikin kelpuuttaa. Siihen asti jatkamme loputtomalta tuntuvaa vääntöä ruokalistan kanssa. Kohtahan onkin jo syyskuu, jolloin voin taas surutta maksaa 2,60 € lounasrauhastani.