Otsikossa komeilee eilisen saavutus. Kyllä, minä hölkkäsin koko tuon matkan yhtäjaksoisesti! Valtaosan lenkistä olo oli hyvä ja kevyt, näytin varmasti kutakuinkin tältä:
 |
| Kuva: Images by John 'K' @ Flickr |
Kaikille juoksuharrastusta joskus nollapisteestä aloitelleille fiilis on varmasti tuttu. "Jestas, minä pystyin!" Olisin ehkä kyennyt vastaavanlaiseen suoritukseen jo aikaisemmin, mutta jostain syystä miltei koko lenkin hölkkääminen ei ollut käynyt mielessänikään aikaisemmin. Ehkä siihen ajatukseen oli kypsyttävä hiljalleen, rauhallinen eteneminen kun on muutenkin ollut avainsana koko lenkkeilyprojektissa.
Lenkki osoitti sen, että jotakin omasta kropasta on viikkojen varrella tullut opittua: vauhti pysyi sopivana niin, että jaksoin hölkätä koko sen pätkän mitä suunnittelin ja vielä vähän ylimääräistäkin. Yleensä ylävartaloa pitää vähän väliä tietoisesti palauttaa hyvään juoksuasentoon, mutta eilen senkin kanssa tuli ongelmia vasta ihan loppuvaiheessa, kun tiedossa oli hölkkäosuuden loppupiste. Ylipäätään loppupisteen määrittely aiheuttaa usein sen, että myönnän itselleni väsymykseni, jolloin homma yleensä levähtää käsiin viimeistään joitakin kymmeniä metrejä ennen maaliviivaa. Viimeisten metrien kanssa siis riittää vielä tekemistä, mutta se lienee enemmän henkisen puolen juttu.
Suuret onnittelut siis minulle itselleni omalla mittapuullani suuresta suorituksesta! Isot kiitokset kuuluvat myös tsempparikissalleni, jota ilman moni lenkki (eilinen mukaanlukien) olisi jäänyt tekemättä. ♥
En ole asettanut itselleni tämän projektin kanssa mitään tavoitteita, en edes pieniä välitavoitteita. Silti tuntuu siltä, että olen todellakin saavuttanut jotakin.
En ole asettanut itselleni tämän projektin kanssa mitään tavoitteita, en edes pieniä välitavoitteita. Silti tuntuu siltä, että olen todellakin saavuttanut jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti