 |
| Kuva: Liar by Christi Nielsen @ Flickr |
Blogin alkuajoista lähtien käynnissä ollut jaakobinpaini laihduttamisen ja hyväksynnän välillä jatkuu edelleen. Kai näissä kahdessa vuodessa olisi pitänyt jo todeta, etten minä todellakaan ole mikään laihduttaja, vaan tässä on kyse enemmän elämänhallinnasta ja liikunnasta kuin laihduttamisesta. En siis tietoisesti pyri tiputtamaan kiloja tai senttejä vyötäröltä, vaan yksinkertaisesti syömään ja liikkumaan paremmin ja saavuttamaan sen kautta hyvän olon. Silti taustalla pyörii jatkuva mittailu ja punnitseminen: olen palannut jälleen kolmen viikon välein tapahtuvaan navanympäryksen mittaamiseen ja vaa'alla käyntiin.
Vaikka kuinka yrittäisin jeesustella, että kelpaan itselleni tällaisena kuin olen, että mahani on jo ihana maha, totuus paljastuu itsellenikin paloittain pienissä hetkissä. Eilen oli taas punnituspäivä, "ihan vain tavan vuoksi, ei niillä tuloksilla ole väliä..." Navanympäryksen mitattuani kasvoilleni levisi kuitenkin innostunut virne ja taisinpa pienesti tuulettaakin, sillä lukemat näyttivät pitkästä aikaa 83,0 cm! (Yleensä lukemat pyörivät jossakin 85-86 cm:n hujakoilla.)
Hetken riemuitsin ja keekoilin peilin edessä, kunnes tein jälleen virheistä suurimman, sen, jota ei missään nimessä pitäisi tällaisessa tilanteessa itsensä ja peilikuvansa hyväksyvän nuoren naisen tehdä: vedin vatsaa vähän sisään. Tällainen se voisi olla.
Olisiko se maha ihanampi, olisiko sitä ihan vähän pienempää mahaa kantava Rukiinen itseensä tyytyväisempi? Epäilen vahvasti. Miksi tämä nykyinen Rukiinen kuitenkin vetää vatsaa sisäänpäin kokovartalopeilin edessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti