Olkapää on edelleen kipeä. Olin täysi töhö ja missasin viime tiistain kontrolliajan: jonotin lääkäriin vasta iltapäivästä, kun aikani oli aamusta. Ei muuta kuin ajanvarauksen kautta kotiin, 25 euron sakkomaksu ja uusi aika vasta puolentoista viikon päähän. Nyt siihen on enää pari päivää, luojan kiitos. Vähän pelottaa, mitä sieltä tulee, sillä jotkut liikkeet ja asennot vihlaisevat edelleen pirullisen pahasti, esimerkiksi t-paidan päältä ottaminen täytyy tehdä rauhallisesti. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että kipu ei ole jatkuvaa, joten en usko, että sieltä mitään ainakaan pahasti rikki on. Yritän pysyä optimistisena lääkäriaikaan asti, sitten päivitän asenteeni faktoihin täsmääväksi.
Geokätköilyprojekti on lähtenyt käyntiin parilla uudella loggauksella. Juhannuspäivänä tuli logattua tähän mennessä kotikoordinaateista kaukaisin kätköni Kivijärveltä, jossa olin viettämässä juhannusta kaveriporukan kanssa. Kätkö ei kuitenkaan ollut juhannuksen kohokohta, vaan yleinen hengailu, musisointi ja pöllöily mökillä oli viikonlopun parasta antia. Nuottikirjojen ansiosta tuli tapailtua sellaisiakin kappaleita, joihin en normaalisti tarttuisi, ja nyt on jälleen vimma opetella lisää. Liikunnan ohella musiikki on minulle parhaimpia tapoja hoitaa henkistä hyvinvointia.
Lauantaina tuli laiturilla makoilun ohella tehtyä muutama liike alaselälle, ja olkapää kesti kolmen lankun rutistuksen hyvin, joten siinä meni tekosyy tekemättömyydelle. Alaselkä oli viikonloppuna kovilla, kun istuttua tuli lähinnä lattioilla ja laiturilla, mutta tuntuu, että se vähäkin harjoittelu loikoilun lomassa teki hyvää.
Syömisen tarkkailu Kiloklubin avulla on ollut jännittävää kertausta: perussyömiseni ei lähtökohtaisesti ollut mitenkään onnetonta, mutta pari jännää puutetta on palvelun avulla löytynyt. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti