Pusikossa suhisee

Tätä ainaista tuhertamista...! Olen jo pitkään tuntenut suurta tyytymätöntä blogini ulkoasua kohtaan, joten olen pitkin kevättä räpeltänyt muun muassa linkkien värien kanssa. Täysin tyytyväinen en ole vieläkään, mutta  en osaa tehdä tälle enää muutakaan. Olkoon siis näin ainakin tovin verran.

Toukokuussa vihjailin jotakin maastorämminnästä, jota haaveilin pääseväni tekemään. Kyse oli siis geokätköilystä, tuosta puskajusseja ja aarteenetsijöitä yhdistävästä maailmanlaajuisesta hömpötyksestä... No, leikki sikseen ja naama peruslukemille.

© Rukiinen

Geokätköily on siis maailmanlaajuinen ulkoiluharrastus, jossa harrastajat piilottavat maastoon kätköjä, joita muut harrastajat sitten etsivät karttakoordinaattien perusteella. Kätköjen koordinaatit ja muut lisätiedot julkaistaan geokätköilysivuilla, joille harrastajat käyvät myös loggaamassa löytämänsä kätköt. Suosituin sivusto lienee www.geocaching.com, jota itsekin käytän. Yksinkertaisimmillaan idea on siis piilottamisesta ja löytämisestä.

Eihän se tietenkään niin yksinkertaiseksi jää, mutta lisätietoa on netti pullollaan. Esimerkiksi Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolta löytyy tiivis artikkeli geokätköilystä, wikipedia kertoo lajista vähän laajemmin. Linkkejä löytyy loputtomiin, mutta parhaiten jyvälle päässee tutustumalla geocaching.comiin ja johonkuhun geokätköilijään.

Oma kätköilyhistoriani on pitkä mutta harvakätköinen: loggauksia on kertynyt neljän vuoden aikana vain viisitoista, joista valtaosa kesältä 2008, jolloin tutustuin lajiin. Tänä kesänä tarkoitukseni on kuitenkin saada löydettyjen kätköjen määrä vähintäänkin tuplaantumaan. Se ei ole mitenkään mahdoton haaste, kun katsoo Jyväskylästä löytyvää kätköjen määrää: pelkästään parin kilometrin säteellä kodistamme löytyy miltei kahdeksankymmentä kätköä.

Tänään aloitin henkilökohtaisen Suuren Kätköilykesän 2012 kiroilemalla ensin pari tuntia karttaohjelmien kanssa: vanhempieni GPS-navigaattorissa on ainoastaan kotiseutuni vesistökarttoja, sillä laite on alkujaan hankittu veneilyä varten. Lopulta totesin, ettei vika ole ohjelmistossa, sen asennuksessa tai käyttäjässäkään, sillä vesistökartat asentuvat ongelmitta, mutta vapaa-ajan kartat sisältävä data-CD ei aukea koneessani mitenkään päin. Niinpä luovutin ja päätin kätköillä jatkossakin ilman maastokarttoja. Näin tutuissa kaupunkiympäristöissä se ei aiheuta ongelmia, mutta jos innostus vie vieraampiin ympyröihin, täytyy maastoon tutustua jotenkin muuten.

Kesän ensimmäinen loggaus tulikin sitten tehtyä tänään täydessä kaatosateessa. Kätkö sijaitsi alle sadan metrin päässä kotiovelta ja oli tasoltaan helppo, mutta Kepsi (joo, se on vanhempieni GPS-paikantimen nimi) alkoi uuvahtaa ja pyöritti minua ympäriinsä. Kätkön lähistöllä tuli kyllä pyörähdettyä pariinkin kertaan, mutta en luottanut vaistooni, vaan yritin epätoivoisesti saada Kepsistä jotain tolkkua. Lopulta totesin, ettei hommasta tule mitään, ja kannoin vähäistä virtaa valittavan laitteen takaisin kotiin. Kotona tein vielä hieman ajatustyötä ja lähdin uudestaan kätkölle, tällä kertaa ilman "häiriötekijöitä" (eli Kepsiä, jonka pitäisi olla tässä hommassa avuksi, ei haitaksi). Siinähän se kätkö oli, se oli juuri se maastosta erottuva tekijä, jota olin katsellutkin mutta jota en ollut lähemmin tutkinut Kepsin ohjatessa minua montakymmentä metriä toiseen suuntaan. Tai siis, kolme metriä etelään, eiku pohjoiseen, eiku seitsemän, eiku kakskytkolme eiku... "PARISTOT HEIKOT."

Ensi viikon keskityn kesäopintoihini, mutta ilta-aikaan voisi pyörähdellä kätköillä ruokkimassa hyttysiä, jos kelit vain ovat hyvät. Jos huonosti käy eikä juhannukselle ilmesty spesiaalia ohjelmaa, voisin kiertää kätköjä vaikka viikonloppunakin. Tai sitten istun kotona katsomassa Juhannusjunaa ja syömässä sipsejä.