Kuten aikaisemmin mainitsinkin, otin kokeilumielessä vanhan Kiloklubi-tilini käyttöön. Tarkoituksenani oli siis karsia herkuttelua kiinnittämällä huomiota syömiseeni ja samalla tarkastaa, onko ruokailuni perustasoltaan hyvää. Jotenkin homma kuitenkin lipsahti siihen, että profiilini vanha laihdutustavoitelukema 59,5 kg jäi sinne pyörimään, enkä sitten hennonutkaan ottaa sitä pois... Tämä on taas se näennäisen helppouden ansa: "Tavoite saavutettavissa kuudessa viikossa? JESTAS, no jospa minä sittenkin vähän pudottaisin..."
Faktahan on, ettei minun oikeasti tarvitsisi. Juuri, kun olin isosti luukuttanut, että olo on hyvä vaikka vatsa röllötttää, niin miten tässä nyt taas näin kävi? Ikuisuustaistelu laihduttamisen ja hyväksynnän välillä jatkuu.
No, siellä se laihdutustavoite joka tapauksessa killuu, ja Kiloklubi laskee päivittäiset syömistavoitteeni sen mukaan. Siitä päästäänkin sujuvasti hämmentäviin havaintoihini:
1. Söin aikaisemmin liian vähän.
Siis mitä, en olisi oikeasti uskonut tätä, onhan painokäyrä näyttänyt hitaan rauhallista noususuhdannetta viimeiset kolme vuotta. (Okei, pieniä laskujakin on tapahtunut, mutta monesti olen ottanut menetykset äkkiä takaisin.) Vika ei kuitenkaan ollut siinä, että vetelisin arkisin käsittämättömän suuria määria ruokaa, vaan siinä, että normaalisti syön arkisin liian vähän, ja sitten kun sallin itselleni herkut, vetelen niitä yli perussyömisestäni ja -kulutuksestani jäävän energiavajeen. Sitä paitsi onhan se nyt ihan fakta, että kun on syönyt riittävästi kunnon ruokaa, vatsaan ei enää mahdu herkkuja samalla tavalla kuin vähän nälkäisenä.
2. Syön kasviksia liian vähän.
"Siis mitä?" jälleen kerran. Tosin tarkemmin ajateltuna tämä ei ollut laisinkaan yllätys: olen tottunut kyllä kiskomaan navan täyteen salaattia yliopistolla ruokaillessani, mutta jääkaappiimme kasvikset eivät ole juuri ulottuneet alkukevään kevennyskautta lukuunottamatta. Kurkkua leivän päälle löytyy aina, mutta lisukesalaatti kotona syödyn lounaan tai päivällisen yhteydessä on harvinaisuus.
Mikä siihen sitten voisi olla syynä? Ehkä käsitykseni on ollut se, että kasvikset ovat jotenkin kalliita siihen nähden, paljonko niistä saa ruokaa. BULLSHIT. Ostin nimittäin pari viikkoa sitten kaupasta kaalin, joka maksoi pari euroa, ja sitä kaalia mussutettiin poikaystävän kanssa kaksin juhannukseen asti. Lopulta jouduin heittämään juhannuksen aikana oudon väriseksi ja makuiseksi menneen kaalin rippeet biojätteeseen. Johtopäätös: kahdella eurolla saa kaalia enemmän kuin jaksaa syödä.
3. Rasvaa saa syödä!
Jotenkin vähärasvaisuutta tuputtava yleinen ilmapiiri on istuttanut päähäni harhakäsityksen siitä, että kaikki rasva on pahasta. Jopa viisaan Patrik Borgin oppeja kunnioittavana ja blogiaan enemmän tai vähemmän ahkerasti seuraavana olin jumittunut rasvakammooni – mihin kaikki Patrikilta saamani tieto on siis humahtanut? Viimeisimmän viikon aikana Kiloklubi on usein huomauttanut siitä, että liian pieni osuus päivittäisestä energiansaannistani tulee rasvoista, tai että saan liian vähän hyviä rasvoja. Tämä asia on kuitenkin korjattu yleensä helposti sillä, että margariinin ja kurkun sijaan laitan ruisleivälle öljyssä lilluneita aurinkokuivattuja tomaatteja. Tällaiset pienet vaihtelut muuten niin urautuneessa ruokavaliossa ovat toisinaan todella piristäviä.
En ole koskaan halunnut tehdä blogistani ruokapäiväkirjaa, enkä aio siihen vastaisuudessakaan ryhtyä. Hieman kuitenkin ajatus esimerkiksi hyvän ruokapäivän listaamisesta on kutkuttanut. Katsotaan, innostaako ajatus vielä jatkossa. Nyt parin viikon ajan kaikki syömisenihän ovat toki Kiloklubissa, joten äkkiäkös ne sieltä poimisi.
Hei sinä vahingossa tänne eksynyt lukija, kiinnostaako ruokapäiväkirja, vai pysynkö vain tällä pohdiskelevalla linjallani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti