 |
| Kuva: Ted Goldring @ Flickr |
Tänään olin oikeaan aikaan YTHS:llä näyttämässä olkapäätäni. Aivan kuten epäilinkin, oireet täsmäävät edelleen vain kunnon revähdykseen, nivel on kuulemma kunnossa. Henkinen painolasti harteilla keveni. Aivan jumissahan koko yläselkäni tällä hetkellä on, kun en pysty molempia puolia jumppaamaan, mutta kyllä se siitä. Nyt vain rauhallista liikuttelua, ettei olkapää jäädy, muuten elämä jatkuu raiteillaan.
Tai no, melkein raiteillaan. Varoitus, nyt seuraa angstia:
Vaikka olenkin tottunut selkävaivoihin ja siihen, että harvoin koko kroppa on täysin kunnossa, tämä vamma ärsyttää jostain syystä enemmän kuin monet muut. Tuntuu, että joudun passuuttamaan muita (eli lähinnä poikaystävää) tai muuten lusmuilemaan aivan hölmöltä tuntuvissa pikkuasioissa vielä näin monta viikkoa rymyämiseni jälkeen. Pyykkejä ripustaessa en pystynyt ropsuttelemaan raskaita huppareita, mökillä tunsin olevani täysi tumpelo könytessäni hetekan rungon kanssa rappusissa, pyykkikassien kanssa joudun käyttämään hissiä rappusten sijaan, muutaman hassun kerroksen takia. Vanhempani ovat tulossa viikonloppuna käymään, ja ajattelin ehdottaa frisbeegolfia, mutta pitäisi ehkä sitä ennen käydä heittämässä pihalla muutama koeheitto, että kestääkö himpula olkapääni kevyen muovikappaleen viskomista. Tuntuu naurettavalta. Tuntuu typerältä.
Eniten ärsyttää se, että revähdys oli ihan täysin oma mokani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti