Ei tullut räväkkää aloitusta hölkkäohjelmalle, mutta muuten viikko ja arkielämäni suorastaan rusahtivat käyntiin.
Maanantain luennolla olo oli väsynyt allergiaoireiden ja viikonloppuna keräämäni univelan vuoksi. Ajattelin tauolla käydä pitkäkseni luentosalin penkeille, mutta väsyneenä koordinaationi ei aivan toiminut: yrittäessäni käydä pitkäkseni otin vahingossa tukea pelkästään istuimen selkänojan puolelta, jolloin taittuva penkki tietenkin kääntyi pois altani. Kaatumistilanteesta en muista muuta kuin sen, että yläruumiini tippui kohti lattiaa, otin jostakin (luultavasti lattiasta) tukea, olkapäästäni kuului rusahdus, ja pian olin epämääräisessä pieleen mennyttä voimisteluliikettä muistuttavassa asennossa luentosalin istuinten ja pöydän välissä. Toinen jalkani oli pöydän päällä, muu kroppa pöydän alla. Taiteilin miltei kyljelläni oikean käteni varassa, naama lähellä lattiaa. Säikähdin tietenkin rymyämistäni, mutta suomalaiseen tapaan en jäänyt tarkastelemaan vammojani, vaan suoriuduin äkkiä pitkäkseni nukkumaan niin kuin alkuperäinen tarkoitukseni oli.
Aika pian humpsahdukseni jälkeen kättä alkoi särkeä, ja tietyt liikkeet ja asennot vihlaisivat olkapäästä todella ilkeästi. Se rusahdusääni, jonka oletin kuulleeni jostakin käteni tienoilta, tietenkin lietsoi pientä paniikkia mielessäni. Luentoa ei kuitenkaan ollut paljoa jäljellä, joten istuin penkissä loppuun asti kättä lepuuttaen, ja talutin pyörän kotiin kättäni varoen.
Illan lepo ja seuraavan aamun varovaiset liikuttelut osoittivat, ettei käsi ollut kunnossa, joten ei muuta kuin akuuttiaika YTHS:lle varmuuden vuoksi. Lääkärin lohdullinen diagnoosi oli, että käsi on luultavasti vain venähtänyt. Tulehduskipulääkeresepti, ohjeet lempeään liikutteluun ja kontrolli viikon päästä.
Ilokseni voin todeta vain päälle vuorokautta myöhemmin, että lääke toimii ja käsi tuntuu jo nyt niin hyvältä, etten huomaa varoa sitä joka hetki. Muutaman kerran olen purrut hammasta ja sadatellut hiljaa julkisilla paikoilla reuhtoessani, kotona taas säikyttelen poikaystävää kiljahtelemalla kirosanoja. Lenkkeilyohjelman pariin en ole kuitenkaan vielä uskaltanut palata, sillä hölkkääminen vaatii käden kannattelua juuri niillä liikeradoilla, joiden pelkään vihlaisevan ilkeästi. Tänään opin myös, että ylämäkeen liian isolla vaihteella seisten pyöräillessä olkapää saa osakseen terävää liikettä. Ei olisi tullut mieleenikään, että pyöräily voisi ottaa kipeään olkapäähäni niin perhanasti.
Jotenkin tämä taas vaan on niin minun tuuriani. Nuorena aloitin kesät kaatumalla pyörällä (kyytsätessä tietenkin) ja loman ensimmäiset viikot menivät märkiviä rupia parannellessa. Tämän kesän tapaturmastartista tuli kierolla tavalla kotoisa olo, melkein kuin olisi kolmetoistavuotias taas – ei kesätöitä, joku paikka hajalla. Peilistä katsoo kuitenkin hieman lannistuneen näköinen, harmaanaamainen kesäopiskelija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti