Eilen oli jälleen lenkkipäivä. Reitiksemme on viime aikoina vakiintunut 4,4 kilometrin lenkki, jonka kierrämme noin 35-40 minuuttiin jaksamisesta ja fiiliksestä riippuen. NiceRunin lenkkiohjelma jäi kesäkuun tauon myötä sivuun, joten nykyiset lenkkimme ovat aikaisempaa vapaampia, ja oikeastaan hölkkääminen oman fiiliksen mukaan tuntuu paremmalta kuin kellon mukaan puuskuttaminen. Ainut täysin vakiintunut osio on alun lämmittely kävellen, sen jälkeen mennään lähinnä minun kroppaani kuunnellen. Täydestä lenkkeilemättömyydestä keväällä aloittanut poikaystävä jaksaisi nykyisin painella paljon pidempiäkin hölkkäpätkiä, joten rasitus menee aika pitkälti minun ehtojeni mukaan. Hämmentävää, miten nopeaa kehitys voi toisen osalta olla (ja miten hidasta minun osaltani).
Eilinen lenkki meni kohtuullisen hyvin lukuunottamatta ensimmäistä hölkkäpätkää, jonka kiukuspäissäni repäisin enemmänkin jo kunnon juoksun puolelle. Veto kuitenkin loppui hyvin äkkiä, ja pumppu meinasi tulla rinnasta ulos. Yritin siinä sitten hengitellä ja puhista toiselle osapuolelle, mikä nyt ärsyttää. Pahimmat aggressioni juostuani ärsyttikin enää oma typeryys: huomattavan iso osa lenkistä meni kävelyksi hölmön riuhtomiseni takia. No, ylilyönneistä oppii. Jos oppii. Kohtuullisen pitkän kävelypätkän jälkeen jatkettiin kuitenkin hölkäten, ja loppulenkki oli yllättävän hyvä.
Lenkin jälkeen tein vielä kotona Yle Areenasta löytyvän Keppijumpan (näkyvyysaika taitaa olla rajoittamaton, toivottavasti). Nyt on pakarat piukeina kipeinä. Kirotut yhden jalan kyykyt, vihaan niiden tekemistä, mutta rakastan tätä fiilistä, kun seuraavana päivänä tietää todella tehneensä jotakin. En ole mitenkään totaalisen jumissa, mutta silti lihakset ovat ihanasti hellinä. Punttisalilla tuhertaminen ei ole koskaan ollut juttuni, mutta lihaskuntoa harjoittavat jumpat ovat kyllä mieluisia. Vielä kun muistaisi tehdä muutakin lihaskuntoa kuin vain selän hyvinvoinnille välttämättömimpiä liikkeitä, viime aikoina kun vähäinen lihaskuntoharjoitteluni on keskittynyt lähinnä core-osastolle.
Ylen telkkarijumpille täytyy muuten lausua muutama kehaiseva sana tässä välissä. Kuinka mahtavaa onkaan, että meille tarjotaan ilmaisia, yksinkertaisia mutta varsin tehokkaita jumppia television ja Yle Areenan välityksellä! Muistan, miten joskus naureskellen päätin kokeilla jumppaamista ruudun äärellä – kylläpä hymy hyytyi heti alkulämmittelyn aikana. Kyseiset jumpat eivät todellakaan ole mitään hissuttelua, vaan täyttä toimintaa ainakin kaltaiselleni jumppaurpolle. Ja jumpat kestävätkin vain puoli tuntia, mutta siinä ajassa ehtii kyllä saamaan lihakset huolella kipeiksi. Takaan, että seuraavana päivänä tuntee tehneensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti