Olen viettänyt tämän viikon kotipaikkakunnallani vanhempieni luona ilman tenttikirjoja tai ajatustakaan kesäopinnoista. Koska poikaystävä on ollut Jyväskylässä, lenkkiohjelma on ollut lepotilassa tämän viikon; tiistaina yritin kyllä käydä lenkillä, mutta hölkkäsin itseni aivan väsyksiin. Yhdessä lenkkeilemisen edut palasivat mieleeni kristallinkirkkaina siinä vaiheessa, kun luovutin vähän ennen lenkin loppua ja kävelin kotiin. Yhdessä lenkkeillessä tempo olisi luultavasti ollut rauhallisempi, jolloin uupelo ei olisi iskenyt niin nopeasti, ja toisaalta yhdessä lenkkeillessä toiselta saa yleensä tsemppiapua siinäkin vaiheessa, kun pääkoppa alkaa väsähtää, mutta jalat jaksaisivat vielä.
Lenkkiohjelman sijaan olen käynyt pitkällä ja rauhallisella kävelyllä vanhempieni kanssa sekä tehnyt perinteiset syvien vatsa- ja selkälihasten treenit. Jonkinlaiseksi kuntoiluksi kai lasketaan myös tasapainotelut jumppapallolla telkkarin äärellä? (Yllättävän hauskaa muuten. Yksi Lemmen viemää -jakso tarkoittaa tunnin tasapainottelua, eli hyvää harjoittelua syville lihaksille.) Viikon ilahduttavimmaksi liikuntaelämykseksi nousee kuitenkin rullaluistelu, jota kävin eilen kokeilemassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Tarkoituksena oli heittää ihan pienen pieni tunnustelulenkki, mutta vauhtiin päästyäni en malttanutkaan hillitä itseäni, joten kilometrejä kertyi noin kymmenen. Nopeus ei kuitenkaan ollut päätähuimaava, ja pidin matkalla pari taukoakin, joten sinänsä aloitus oli kyllä sopivan kevyt. Olin henkisesti varautunut siihen, että reisien lähentäjät ja loitontajat olisivat tänään aivan jumissa, mutta ei. Toki jalat tuntuvat siltä, että ne ovat tehneet jotain tavallisuudesta poikkeavaa, mutta se ilmenee ainoastaan väsymyksen tunteena. Ei särkynä tai liikkumisvaikeuksina. Hurraa!
Tätä tavallisuudesta poikkeavaa elämää jatkuu enää viikonlopun yli. Sunnuntai-iltana palaan Jyväskylään ja normaalin arkirytmin pariin – se toivottavasti tarkoittaa myös räväkkää jatkoa hölkkäohjelmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti