Toissaviikolla olin kovissa aikeissa mennä testaamaan zumbaa yliopistoliikunnan tunnille, mutta liikkeellelähtöni oli lukuisten surkeiden sattumusten sarja, joten loppujen lopuksi zumbat jäivät väliin. Tiistain tunnille olin lähdössä niin onnettoman myöhässä, että päätin jättää menemättä, ja keskiviikkona taas armoton päänsärky otti tiukan otteen nupistani noin tuntia ennen tunnin alkua.
Viime viikolla homma onnistui paremmin ja pääsin jopa tunnille asti! (Aplodeja, kiitos.) Sain itseni tunnille myös tällä viikolla, vaikka syvät vatsalihakset olivat vielä keskiviikkonakin kipeät maanantain coresta.
"Olen aina ollut sitä mieltä, että zumba on suuren markkinakoneiston
myllyttämä laji, jossa hikiset liikkujat 'pitävät hauskaa' ja hymyilevät
vain, koska se kuuluu konseptiin." (Minä blogipäivityksessäni 17.1.)
No, hikihän siinä tuli. Muiden kanssazumbaajien kasvoista en tiedä, mutta kyllä itseäni toki hetkittäin hymyilytti. Ei siksi, että konsepti käskee, vaan siksi, että oma veuhtomiseni huvitti hetkittäin itseäni: persaus heilui kyllä yksinkertaisten askelsarjojen tahtiin, mutta ongelmia ilmeni heti, kun sarjoihin piti liittää yksinkertaiset käsiliikkeet.
Johtopäätös: Jos jonkun ruumiinosan täytyy heilua, se on joko perse tai kädet. Molempiin en pysty.
Zumbaohjaaja oli kyllä varsinainen energiapommi (no, flegmaattinen zumbaohjaaja olisikin melkoinen paradoksi), ja energiaa välittyi tehokkaasti myös salin perukoille, jossa minä hypin ja yritin saada liikkeelle sekä takapuolta että yläkroppaa yhtä aikaa. Ensimmäisellä kerralla lämmittelybiisien aikana zumbaaminen tuntui vähän päättömältä koikkelehtimiselta ja mietinkin jo, miksi vatkaisin arseani jumppasalilla, kun harrastan samanlaista sheikkausta kotona yksin ollessani suljettujen verhojen takana. Viimeistään tunnin puolivälissä oivalsin, miksi voisin zumbata toistekin: sitä hetkuttelua ja herutusta kun ei jaksaisi tehdä kotona niin kovalla teholla miltei tuntia kerrallaan. Tämän ajatuksen innoittamana olin siis salin perukoilla tälläkin viikolla.
Yliopistoliikunnalla on vielä ensi viikolla kaksi zumbatuntia, mutta sen jälkeen keskiviikon zumbatunnin kohtalosta ei ole vielä ainakaan julkistettua tietoa. Hieman harmi, jos zumbaa on jatkossa tarjolla vain tiistaisin, sillä jumppapäiväni ovat tällä hetkellä olleet maanantai ja keskiviikko. Toisaalta yliopistoliikunnan tarjonta on sen verran laaja, että uskon löytäväni kyllä muutakin ilahduttavaa ja hikeä nostattavaa, mutta olisi helppo mennä nykyisillä: maanantaina core, keskiviikkona zumba. Perjantaisin ja sunnuntaisin olen käynyt sauvakävelylenkeillä, joita olen yrittänyt pitää vähintään tunnin mittaisina.
Näillä tavoitteilla viikon liikuntamäärä (pakollisten yliopistolle kävelyjen lisäksi) on noin neljä tuntia, mikä on kaltaiselleni sohvaperunalle aika hyvä saavutus. Tätä määrää olen nyt pitänyt yllä jo muutaman viikon ajan, ja ai että miten olo tuntuu hyvältä! Etenkin sauvakävelylenkit hyytävässä pakkasessa kunnolla toppautuneena saavat hyvänolon hormonit hyrräämään, ja illalla piikkimatolle köllähtäessä uni kumahtaa kupoliin aiempaa sutjakammin.
Nyt uskallan kirjoittaa sen isolla ja sinisellä:
Hyvä olo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti