Kuten edellisestä päivityksestäni saattoi päätellä, olen nyt vähän jumppahurahtanut. Intoani lisää treenin jälkeisen hyvänolonhyrinän lisäksi se, että kuntoni koheneminen on aistittavissa joka solussa liikunnan aikana. En enää väsähdä niin helposti kuin ennen, vaan jaksan jumpata koko tunnin, ja vaikka jossain vaiheessa tuntia väsymys painaisikin, niin lopputunnista energiaa tuntuu riittävän muillekin, enkä malttaisi lopettaa.
Tämän kehityksen havainneena veuhdoin maanantain kuntotanssitunnilla entistä innokkaammin verrattuna aikaisempiin zumbatunteihin. Viikonloppuna jälleen jumekseen menneet niskat ja hartiat saivat erityisesti liikettä osakseen, ehkä hieman liiaksikin. Seuraavana päivänä (eli eilen) lihakset tuntuivat siltä, että töitä on todellakin tullut tehtyä.
 |
| Kuva: bmhkim @ Flickr |
Ongelmia syntyi kuitenkin vasta illasta, kun siirsin tuolia huolimattomasti ja ilmeisesti jotenkin huonossa asennossa: ankara vihlaisu olkapäässä, jota seurasi jomotus, joka vaivasi vielä nukkumaan mennessäkin ja vaikeutti hyvän asennon löytämistä.
Kyllä, onnistuin ilmeisesti venähdyttämään olkapääni. Kovin kivulias se ei ole missään vaiheessa ollut, mutta tyhmä ja ärsyttävä vaiva. Tänään olisin halunnut käydä niskahartiajumpassa, mutta aamulla olkapäätä ja kättä pyöritellessäni pieniä vihlaisuja tuntui edelleen, joten jumppa jäi tältä päivältä väliin. Huomiselle voisin kyllä suunnitella jotakin sellaista liikuntaa, jossa olkapääni saisi olla suhteellisen rauhassa, mutta hiki voisi silti virrata. Selviytyisinköhän core-tunnista venähdyttämättä tätä uudelleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti