Eilen kävin niska-hartiajumpassa, jossa käymistä olen haikaillut jo viikkokausia. Tulipahan kokeiltua ja viisastuttua. Totesin, ettei tunti antanut minulle oikeastaan mitään uutta, vaan voisin tehdä samoja juttuja myös kotona itsekseni. Vielä kun saisin itseeni iskostettua sen ajatuksen, että niitä niskoja ja hartioita täytyy harjoittaa myös silloin, kun kiputiloja tai jumeja ei ole.
Tänään taas kävin coressa. Pidän torstain tuntien ohjaajasta aivan valtavasti!
Sydän innostavalle core-ohjaajalle: ♥
Tällä viikolla sain seuraakin: mukaani lähti Nippe, jota olen henkisesti valmistanut fitness-osion core-tunteihin jo syksystä lähtien. Ensimmäiset 35 minuuttia tunnista meni vatsa-kylki-selkärääkissä puhistessa, ja tuskaista ähinää kuului myös viereiseltä matolta. Ajattelin jo, etten saa Nippeä mukaani lihaskuntojumppiin enää kertaakaan tämän kidutuksen jälkeen. Onneksi lyhyen palautuksen jälkeen koittanut rauhallisempi tasapaino-osio taisi saada Nipen puolelleen, ja tunnin jälken olikin puhetta, että ähistäisiin yhdessä myös viikon päästä samalla tunnilla. Minun ainakin pitäisi ähistä, alaselkä voi nimittäin viikko viikolta paremmin, ja haluan sen myös pysyvän niin. En halua enää yhtään sellaista päivää, jolloin alaselkä on niin lukossa, että pelkään jalkojen lähtevän alta.
Sauvakävelylenkit jäivät viime viikolta väliin, ja jotenkin olo on kauttaaltaan tukkoisempi kuin edeltäneillä viikoilla. Jospa tänä viikonloppuna kävisin sauvomassa edes yhden lenkin ja muistaisin taas, miten kivaa on välillä vain kävellä ja jättää samalla turhat, tunkkaiset ajatukset lenkkeilyreitin varrelle peittymään hankeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti