Olohuoneestamme raikaa nykyisin vuoroin railakas kiroilu, vuoroin riemunhihkaisut. Meillä lyödään, hakataan nyrkeillä, miekalla tai millä tahansa muulla käteen sattuvalla. Meillä taistellaan pahoja henkiä vastaan, pelastetaan maailmaa tai sitten ihan vain hakataan silkasta hakkaamisen riemusta.
Meillä on Nintendo Wii.
En ole ikinä osannut pelata mitään konsolipelejä, sillä kotonani ei lapsuudessani ollut Nintendoa tai PlayStationia (toisin kuin kaikilla muilla, siltä minusta ainakin tuntui). Poikaystäväni on sen sijaan hakannut nappeja pikkunassikasta lähtien lukuisilla eri pelivehkeillä. Kun hän viikko sitten ilmoitti ostaneensa "meille" käytetyn Nintendo Wiin, ensimmäinen ajatukseni oli "itsellesihän sinä sen ostit". Epäilykseni ei osoittautunut täysin aiheettomaksi, sillä ensimmäisiksi peleiksi oli jotenkin ihmeen kaupalla valikoitunut Legend of Zelda: Skyward Sword ja Metroid Other M. "Haltiat hyppii jossakin ja hakkaa örkkejä miekalla," mietin katsoessani Legend of Zeldan kantta. "Ja mikä tää toinen on? Avaruusmutanttien paukuttamista laseraseilla?"
Alienien tappaminen ei tuntunut houkuttelevalta, mutta olin päättänyt tutustua "meidän Nintendoomme" vaikka väkisin, joten pyysin poikaystävääni opettamaan minulle pelaamista Zeldan avulla.
Kuva: Eric Tastad @ Flickr
Wiin ohjaimet tuntuivat heti alkuun helpommilta kuin perineiset kapulat, joissa yhtä ohjainta pidetään kadessa kädessä. Kaltaiseni pelijunttikin oppi käyttämään miekkaa Legend of Zeldassa, kun miekka toimii isoa ohjainta huitomalla. Vastaavasti taas pienempi ohjain (nunchuk, jos termeillä puhutaan) oli riittävän yksinkertainen: kolme nappia ja liikkeentunnistin. Enempää ei minun käsityskykyni pystyisikään käsittelemään ohjaimessa, jolla pitäisi ohjata pelihahmon kaikkia liikkeitä.
Mutta missä ovat odottamani Wii Sports ja Wii Fit? Sportshan on alkujaan tullut mukaan konsolia ostaessa, mutta näin käytettynä se ei tietenkään kuulunut hintaan. Harkitsin jo lähteväni kaupoille Wii Fitin ja tasapainolaudan perässä, mutta onneksi aloin epäröimään. Tarvitsenko tasapainolautaa ja peliä saadakseni itseni liikkeelle ja kuntoon? Voiko Nintendon pelaaminen olla liikuntaa? Tai pitäisikö sen edes olla? Ei! Miksi pitäisi? Olen viimeisten muutaman vuoden aikana käyttänyt opiskelijan tuloihin suhteutettuna ison summan urheiluvälineisiin ja yliopistoliikunnan kausitarroihin, miksi en siis hyödyntäisi niitä?
Legend of Zelda pysynee siis jatkossakin ykköspelinäni, sillä muihin en ole jaksanut edes tutustua. Sitä paitsi huomasin tänään jo eläytyväni peliin niin, että hyppäsin sohvalta vaanivaan kyykkyasentoon taistellessani Girahimin kanssa. Kyseessä oli ensimmäinen "iso" vastus pelin kuluessa, joten luultavasti tulevat vastukset nostavat takapuoleni entistä varmemmin sohvalta. Olkoon Nintendon pelaaminen silti edelleen vain Nintendon pelaamista, jumppani voin hoitaa muutenkin.
 |
| Alkuperäinen kuva: Spike55151 @ Flickr; muokkaukset: Rukiinen |
Täytyy kuitenkin tunnustaa, että eläytymisen ja huitomisen myötä Xbox Kinect on alkanut hieman houkutella, varsinkin kun Wiin vierestä löytyy jo entuudestaan Xbox 360... Mutta houkutelkoon vain! Pyrin taistelemaan himoani vastaan aina ensi viikolle asti, jolloin yliopistoliikunnan kevätkausi käynnistyy. Aion jumpata niin ahkerasti, ettei Kinect muistu mieleenikään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti