Ylläolevassa kuvassa tiivistyy viikonlopun meiningit: vehnäjauhoja ja valkoista sokeria. Perheeni tuli Jyväskylään juhlistamaan äitini synttäreitä, joten olimme poikaystävän kanssa sopineet löysätä kuria perjantain ja lauantain ajaksi. Niinpä viikonloppu korkattiin pizzapiirakoilla (vanhempieni tuomilla), täytekakulla ja kuohuviinillä, ja lauantaina sorruin keilauksen jälkeen mutustelemaan aulabaarissa tuhdin kanakorin.
Täytyy tunnustaa, että tammikuun alusta alkaneen ehdottoman roskaruokakiellon päälle friteerattu kana ja ranskalaiset perunat maistuivat erityisen hyviltä, mutta fiilis jo kanakorin jälkeen oli aika raskas. Siihen päälle vielä illalla kolmen ruokalajin illallinen ravintolassa hiilareiden laatua ajattelematta, niin kylläpä olo omassa kropassa tuntui tukalalta puoliltaöin kotiin päästessä.
Näiden havaintojeni myötä voin kertoa, että ainakin omassa ruokavaliossani hiilareiden laadulla on siis selvästi merkitystä. Poikaystäväni vahvistaa johtopäätöksen oman kroppansa osalta.
Ja sitten päästäänkin otsikkoon.
Viikonlopun vierailuun sisältyi nimittäin uudenlaisia ongelmia, joita en olisi ennen tammikuuta tullut ajatelleeksikaan. Vanhemmillani on tapana tuoda käydessään yleensä ruokaa, tällä kertaa ne olivat pääasiassa leipomotuotteita kummankin työpaikkaruokaloiden perjantaisista take away-myynneistä. Saimme pizzapiirakoita, jotka tuhosimme porukalla jo perjantaina, mutta sen lisäksi äiti oli ostanut meille aiemmin suuresti rakastamaani jyväleipää sekä toscapiirakkaa herkuksi.
Näistä kauniista eleistä tuli heti pienenlainen ahdistuksenpoikanen: vaaleaa jauhoa, apua! Luotin siihen, että saisin esimerkiksi toscapiirakan syötettyä perheelle viikonlopun aikana, mutta toisin kävi. Täytekakkuakin jäi yli, kun se perinteisesti suurin kakkusyömäri (eli minä) piti yllä suurta "ei-tee-mieli" -itsepetosta.
Kelkkani kääntyi, "karppikuuri" (jos räpeltelyäni sellaiseksi pystyi nimittämään) lieventyi ja olo helpottui, kun maanantaina luin ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin blogista kirjoituksen liian hyvästä syömisestä. Totesin, että homma on karannut lapasesta, kun yksi helkkarin piirakka ja ihana jyväleipä aiheuttavat kauheita tuskia pelkästään olemalla ruokakaapissamme. Luin otteita Borgin tekstistä keittiössä hääränneelle poikaystävälleni, ja totesimme yksissä tuumin, että ruokailu oli karannut mukavasta hommasta rajoitteiksi ja kieltojen viidakoksi. Siinä hetkessä kiellot lensivät romukoppaan ja päätimme vaihtaa ne ihanteiksi.
Mietimme kuluneita viikkoja ja sitä, mitä positiivista olimme tiukasta kurista oppineet:
1) Vaihtoehdot. Aina ei ole pakko syödä perunaa, pastaa tai riisiä. Uusien lisukkeiden kokeilut olivat antoisia ja opettavaisia, ja aiomme jatkaa avoimemmin linjoin.
2) Ilman karkkia ja sipsejä pärjää useamman viikon. Kyllä, tämä oli oikeasti minulle jossain määrin uusi havainto. Sovimme, että sipsejä ei edelleenkään päästetä asuntoomme ilman hyviä perusteluita. Poikaystävä olisi halunnut pitää karkit täydessä kiellossa, mutta minä en suostunut siihen. Tykkään karkeista! Toki karkkien kulutuksen kriittinen tarkastelu ei ole lainkaan pahitteeksi. Sitä jättisupermättöähkypussia ei tarvitse ostaa joka kerta, kun vähänkään tekee mieli.
3) Kyllä kunnon ruisleipä voittaa vehnäsekoiteleivät. Tämä ei ollut minulle mikään uusi juttu (Palokan perinneleipurien luomuruisvuokaleipä ♥), mutta jotenkin yhteenmuuton jälkeen olin taipunut poikaystävän näkemykseen siitä, että vehnäsekoiteleipien (esim. Ruispalat/Ruispuikulat) ostaminen on suositeltavaa halvemman hinnan vuoksi. Ei muuten ole. Ennemmin syön pienempiä paloja täyttä ruista, ja niin tekee nykyisin poikaystävänikin.
Ai että, miten hyvältä maissimurot maistuivatkaan viikkojen tauon jälkeen!
(Se toscapiirakka odottaa muuten pakkasessa yllätysvieraita tai muita kestittäviä. Ei ahdista enää.)
