Välineurheilija lenkillä

Rakas liikuntapäiväkirjani, tänään kävin lenkillä. Se oli kamalaa.

No ei, itse lenkkeily oli kyllä mukavaa, mutta totesin, että yksinkertaisetkin lajit ovat välineurheilua: Vuosia (kerran kuukaudessa) käytössä olleet lenkkarit alkoivat vihdoinkin tuntua jalassa mukavilta, mutta kaikki muu sitten mättikin tämänkertaisessa lenkkiasustuksessani. Ulos lähtiessäni totesin, että nyt on syksy, eli otanpas syksylenkkikamppeet käyttöön, vedin tyytyväisenä ylleni teknisen aluspaidan ja tuulipuvun. VIRHE.
Vaikka kuinka lenkkeilisi järven rannassa, ilma ei ole merkittävästi kaduilla olevaa kylmempää, jos järveltä ei käy reipas tuuli. Tänään ei käynyt. Lisäksi intouduin hölköttelemään lyhyitä pätkiä, joiden aikana huomasin myös auringon lämmittävän ihan mukavasti mustaa tuulipukuani. Sattumoisin tuulipukuni hihansuiden resorit ovat niin hemmetin kireät, etten voinut edes kääriä hihoja ylös pienen viilennyksen toivossa. Niinpä hölköttelin ja hikoilin ja kirosin syksyntajuni alimpaan helvettiin, tai oikeastaan koko syksyn. Me emme ole kavereita, emme ole koskaan olleet, emmekä luultavasti tule olemaankaan.

Lenkillä tuli myös havaittua, että jos vaatteet eivät istu, ne eivät myöskään juokse kanssasi. Lenkin jälkeen kaikesta vaatetuskasta hermostuneena heitin yhden istumattoman vaatekappaleen roskiin.

Kuten taisin aikaisemmin kirjoittaakin, olen viime aikoina tuskaillut selkäni kanssa. Oikeastaan blogini nimi voisi ainakin tällä hetkellä olla "Lukusalin selkärangaton", sillä olen huomannut istuvani päivät lukusalissa tuhannen mutkalla. Pidän taukoja, pyörittelen niskoja ja yritän ajatella työasentoja, mutta ongelma on minussa syvällä. Selän kivut eivät ole helpottaneet, hartioissa ja niskoissa sentään saattaa nykyisellään jo vähän kiertää verta, ainakaan päätä ei särje enää ihan niin paljoa kuin aikaisemmin. Viikolla uskaltauduin jo yhteen kevyeen jumppaan, tosin sen aikana sain kyllä molemmat käteni puutumaan hetkittäin, minkä myötä päätin ettei rankempaa jumppaa siis ole hetkeen tiedossa.
Tänään lenkkeillessäni ehdin hieman haaveilemaan kävelysauvoista, sellaiset kun olisivat aivan verrattomat välineet ylävartalon rentoon kuntouttamiseen. No, en omista sauvoja, joten hoidin lenkkini kävelyosuudet sauvakävelynä ilman sauvoja. "Aina köyhä opiskelija keinot keksii", yritin lohdutella itseäni, mutta se oli aika laimea yritys; varmasti näytti ihan hirveän fiksulta, kun hulluna hikoileva lenkkeilijä liian isossa mustassa tuulipuvussaan veuhtoo menemään ja heiluttaa käsiään kuin hullu. Itseäni ainakin hieman hävetti, mutta toisaalta yläkroppa myös vertyi ihanasti. Täytyisi ehkä silti alkaa katselemaan sauvoja, ettei tarvitsisi ihan niin paljoa itseään hävetä – ja kyllähän oikea sauvakävely tehossaankin aina leikkimisen voittaa.

Tulevalla viikolla aion käydä lenkillä sopivammissa kamppeissa. Tämä on julkinen lupaus.