keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tunnustus!

Ensimmäinen kerta tämän vaisun blogiurani aikana, kun koen päässeeni osaksi blogosfääriä! Sain nimittäin tällaisen tunnustuksen, joita on kiertänyt blogissa ikuisuuden, mutta jollaisesta olen jäänyt osattomaksi aina näihin aikoihin asti. Siispä kiitos, Tuumasta toimeen, tämä kohotti pientä bloggaajan itsetuntoani hurjasti. :)



Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Kerro heille tunnustuksestasi.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen.
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

Nyt kun olen kunnolla blogosfääriin päässyt, niin heittäydynkin huonoksi bloggaajaksi enkä nimeä kuin yhden bloggaajan, mutta hän on sananmukaisesti versatile, eli tälle blogille tunnustus käy mielestäni kuin nenä päähän! (Ja näkisittepä nenänsä, se se vasta hänelle sopiikin.) Hiiri, this one's for you, friend...! (...if you like the moon, good tunes and old cartoons...)

Ja sitten ne satunnaiset faktat.

1. Olen liikennehirviö. En itsekään ole mallikuski, mutta monet liikennerikkomukset ja hölmöilyt ärsyttävät minua kenties suhteettomankin paljon. Eniten hermojani kiristää vilkun kanssa pihtailu, hyvänä kakkosena tulee suojatielle astumassa olevan jalankulkijan huomioimatta jättäminen.

2. Ajatukseni pyörivät nykyisin huolestuttavan paljon rahan ympärillä. Ennen en murehtinut, kun kesätöitä oli ja palkoilla eleli yleensä talven yli ja vähän seuraavan kesän alkuakin. Nyt olen ensimmäistä kertaa vuosiin tilanteessa, jossa minulla ei ole kesätöitä ja toimeentuloa on todella mietittävä. Se on johtanut siihen, etten nykyisin raaski ostaa edes kahvia (1,10 €) yliopistolta, koska no, kotona se kahvi vaan olisi halvempaa.

3. Elämäni kulkee tällä hetkellä aika yksinkertaisia ratoja: yliopistolle, ranskan tunnit, pari tuntia tenttiinlukua tai muuta opiskelua, lounas, vähän lisää opiskelua, kotiin, kahvia ja koneelle, illasta lenkki ja datailua.

4. Olen aika tyytyväinen kohdassa 3 luettelemaani tapahtumien ketjuun. Tuntuu, että ympärilläni ihmiset tekevät ja kokevat hirveästi, ja minä vain istun koneella tai katson hömppäsarjoja telkkarista ja nautin siitä. Ei kai tällaisesta vetelehtimisestä ja Lemmen viemäästä saisi näin paljoa nauttia? Olen kaikessa velttoudessani yhteiskunnalle hyödytön yksilö.

5. Poltin itseni tänään. Normaalisti pidän huolta aurinkorasvasta, mutta jostain syystä tänään sisätiloihin siirtyminen ei käynyt mielessäni missään vaiheessa. Seminaarinmäellä paistoi niin kauniisti aurinko ja tenttiaineistoa riitti ja nurmikolla oli niin kiva lukea... Nyt rintakehäni on tulipunainen. "Tosi jees."

6. Vaikka kuinka nuukailen kahvieni sun muiden kanssa, Spotify Unlimitedistä en enää suostu luopumaan. Mikä ihana vapaus, mikä rajoittamattomuus, mikä musiikin paljous! Viime aikoina Spotifyssäni on soinut erityisesti Soundrop-sovellus, jonka huoneista etenkin Indie Folk ja Lounge ovat olleet ahkerassa kulutuksessani.

7. Geokätköilisin, jos saisin vain vanhempieni GPS-navigaattorin toimimaan. Valitettavasti karttasovellukset eivät halua tehdä yhteistyötä tietokoneeni kanssa, joten olen Keski-Suomen osalta kartaton.


Siinä siis satunnaista sisältöä minusta. Ajattelin ensin pitäytyä tiukasti liikunta ja terveys -aihepiirissä, mutta totesin sen olevan tylsän turvallinen valinta. Eli hei, kerroin juuri itsestäni ehkä enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin tässä blogissa! Tunnustuksia todella. Yksityisyys meni niin että humahti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti