Kummallinen kevät: koivun siitepölykausi jyllää täydellä teholla, mutta ainut oireeni on tolkuton väsymys. Ei siis armotonta nenän kutinaa ja kiukuttelua, ei niitä hetkiä kun tekisi mieli kaivaa silmät kylmällä lusikalla irti päästä, jotta kutina lakkaisi. Tämän hillityn vähäoireisen toukokuun keskellä on ollut hyvää aikaa lenkkeillä: aloitimme poikaystävän kanssa Nice Runin harjoitusohjelman. Tavoite ei ole missään juoksutapahtumassa tai muussakaan erikoisessa, vaan päämääränämme on yksinkertaisesti kohottaa kuntoa ja lisätä säännöllistä liikuntaa. Etenkin poikaystävääni tuntuu motivoivan se, että lenkit ovat tavallaan jonkun toisen määräämiä. Lenkille on helpompi lähteä, kun hölkkäohjelma velvoittaa.
Tänään kävimme hölköttelemässä toisen viikon toisen lenkin, huomenna pitäisi vielä tempaista toisen viikon kolmas lenkki, ja sitten on luvassa ansaittu vapaaviikonloppu. Tähän mennessä fiilikset ohjelmasta ovat olleet todella positiivisia: puolen tunnin lenkit ovat sopivan lyhyitä ja niille on helppo lähteä. Tiistaina hieman hirvitti lähteä lenkille, sillä neljän minuutin hölkkäpätkät ainoastaan yhden minuutin kävelyllä kuulosti mahdottomalta, mutta siitä selvittiin hengissä. Tämän päivän lenkki sujuikin sitten jo sutjakasti, ja kännykän lenkkiajastimen piiputtaessa ohjelman loppua olisin jaksanut pistellä vielä yhden 4+1 -satsin lisää.
Mutta, kuten aina: ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Viime viikolla poikaystävä totesi lenkkareidensa tuntuvan hieman huonoilta jalassa, ja tämän päivän lenkin päätteeksi hän löysi jalkojensa sisäsyrjistä ilkeän näköiset hiertymät. Kengät eivät siis selvästikään sovi hänen jalalleen hölkän osalta, kävellessä vastaavaa ongelmaa ei onneksi ole ollut. Nyt kuitenkin hieman huolettaa, joudunko jatkamaan ohjelmaa yksin. Kerrankin kun molemmat meistä ovat motivoituneita ja sitoutuneita johonkin yhteiseen liikuntaprojektiin! Ärh.
Joka tapauksessa yleisfiilis on positiivinen. En ole tainnut täällä blogissani sitä mainitakaan, mutta olen tammikuusta lähtien punninnut ja mitannut navanympärykseni torstaiaamuisin noin kolmen viikon välein. (Sekä tietenkin piirtänyt siitä söpöä laskevaa käyrää yleispätevän Kontrollifriikin paras ystävä -ruutuvihkoni sivulle.) Tammikuusta huhtikuulle muistin totuuden torstait säännöllisesti, mutta toukokuussa en ole ajatellut koko asiaa. HeiaHeian mukaan viimeisimmästä punnituksesta taitaa olla viisi viikkoa, vihkoa en ole jaksanut avata tarkistaakseni. Olo on hyvä, joten mitäpä minä niistä luvuista! Maha näyttää röllykältä mutta ei se näin kesällä haittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti