Konkreettinen ryhdistäytyminen selän suhteen

Viikonloppuna selailin Alivaltiosihteerin Elämä edessä, niska takana -aforismikokoelmaa ja naureskelin muun muassa seuraavalle viisaudelle:

"Selkä on ihmisen tärkein elin, jonka arvon huomaa vasta kun sitä ei ole."

Ei naurata enää.

Kuten viime syksynä useampaankin otteeseen valittelin, selkäni on ollut aika huonossa kunnossa. Olen käynyt fysioterapeutilla, YTHS:n selkä kuntoon -kurssilla, olen käynyt coressa, mutta lopulta kaikki hyvät toimeni selän kunnon parantamiseksi ovat jääneet siinä vaiheessa, kun kivutkin ovat kadonneet. Ja sitten tulee taas joku jumi, ja sama rumba alusta.

Eilen kävin tunnin kävelyllä ulkoiluttamassa kipeää alaselkääni, ja siinä talsiessani marttyyrimaisesti mietin, mitä pahaa minä olen oikein tehnyt, kun selkäni on jälleen taas niin kipeä. Aika äkkiä kuitenkin hoksasin ajattelutavassani piilleen ongelman: kyse ei ole siitä, mitä pahaa minä olen tehnyt, vaan mitä hyvää minä olen jättänyt tekemättä.

Fysioterapian myötä opin tunnistamaan joitakin selkääni kohtaan tekemiäni syntejä, joista suurimmat ovat huonot työasennot, väärässä asennossa nukkuminen ja liian vähäinen liikunta ja lihaskuntoharjoittelu. Pysyviä muutoksia en kuitenkaan tehnyt kuin nukkumisasentoon, ja se on viimeinkin osoittautunut riittämättömäksi keinoksi selkäkipujen ehkäisyyn.

Niinpä eilen kipeän selän kanssa ympäri lähitienoita taapertaessani sisuunnuin, tämä tuskailu ei voi jatkua. Minulla on riittävästi tietoa selkäni hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta käytännön toimet ovat olleet vähäisiä, miltei olemattomia. Nyt siihen tulee muutos! Annan itselleni kaksi kuukautta aikaa hoitaa selkäasiani kuntoon. Jos kahden kuukauden aikana kivut eivät vähene (tai lisääntyvät), menen lääkäriin, sillä silloin kyse on jostakin vakavammasta kuin vain omasta välinpitämättömyydestäni rankaani kohtaan.

Mitä nyt siis aion tehdä? Lista konkreettisista toimenpiteistä:

1. Kävely, kävely, kävely. Kipeän alaselkäni kanssa minun ei kannata jäädä kotiin makaamaan, sillä lievään kipuun lepo ei tuo minkäänlaista helpotusta, päin vastoin. Niinpä olen päättänyt lähteä kävelylle aina, kun selässä alkaa tuntua kipua.
2. Fysioterapeutin laatimat liikkeet selälle täytyy ottaa jälleen viikottaiseen käyttöön. Kokemukseni perusteella voin kertoa, että kaksi kertaa puolessa vuodessa ei riitä, se saamani suositus kahdesta harjoituskerrasta viikossa lienee varsin perusteltu.
3. Työasentojen jatkuva tarkkailu alkaa nyt. Istuma-asentooni kiinnitin kyllä huomiota viime syksynä, mutta hyvä ergonomia jäi unohduksiin kipujen kadottua, eli aloin jälleen istumaan selkääni rikki. Vaikka tenttiin lukeminen sykkyrällä sohvannurkassa olisi huomattavasti miellyttävämpää kuin pöydän ääressä ryhdikkäänä istuen, sykkyröityminen johtaa pitkällä aikavälillä siihen, että selkänikin on taas ihan sykkyrällä. Eikä mitenkään söpösti tai kivasti sykkyrällä, vaan pirun kivuliaalla ja liikkumista vaikeuttavalla tavalla.

Koska olen kova pipertelemään taulukoita ja hallitsemaan projektejani paperilla, perustan itselleni selkävihon, johon merkitsen kipupäivät, kivun laadun ja selän hyvinvoinnin parantamiseksi tehdyt toimenpiteet. Lupaan raportoida kuulumisia jonkin verran tännekin, mutta täyttä selkäblogia en aio tästä tehdä, muuten pitäisi pistää  otsikko ja osoite vaihtoon.

Kaikki yllä kirjoittamani on asiaa, jonka olen kyllä tiennyt viime syksystä lähtien, mutta jonka siirtäminen käytäntöön on jäänyt puolitiehen. Enää ei jää, vannon käsi alaselälläni.