Kirjoitin 31. lokakuuta 2010: "Kyllä, päästin blogini painumaan unholaan, mutta jälleen lupaan, etten anna sen tapahtua enää."
HAHAHAHAHAHA! Kröhm.
Noniinno, unholaanhan se taisi päästä. Joskus toukokuussa taisin puhua blogeista Shadowdancen kanssa, ja totesin, että blogini otsikkona voisi olla "liikunnasta, jota olisin voinut tänään harrastaa". Tosin sehän edellyttäisi sitä, että jaksaisin kirjoittaa blogia. Pitäisi varmaankin perustaa blogi siitä, miten voisin kirjoittaa blogia liikunnasta, jota voisin harrastaa. Ei siitäkään blogista tulisi kyllä mitään.
Miksi nyt sitten kirjoitan? Muutos elämässä, uusi asunto, uudenlainen into henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoitteluun. Kesän vuorotyöt paljastuivat odotettua raskaammiksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Työaikojen vaihtelu noin aamukuuden ja puolenyön väleillä ei sinänsä ollut minulle uusi kokemus, mutta edellisen tällaisen työkesän aikana sain sentään nukuttua. Tänä kesänä uni on ollut ohutta, katkonaista ja levotonta, mikä on johtanut henkisen väsymyksen ohella myös fyysisiin kremppoihin: aivan tuhannen jumissa olevaan selkään ja niskoihin, päänsärkyyn, joka on nyt vaivannut pian kolmen viikon ajan ja ihottumaan, jonka epäilen olevan stressiperäistä.
Nyt olen ollut viikon lomalla ja keskittynyt rentoutumiseen ja asioihin, joista tulen hyvälle tuulelle. Ja ei, en ole vain lepäillyt laakereillani, vaan muun muassa lenkkeillyt, tapaillut jälleen sointuja kitaralla (anteeksi, naapurit), kevyesti jumppaillut ja siivoillut uutta kotia (josta paljastuu kaiken aikaa uusia likaisia nurkkia, vaikka muuttaessa paikat vaikuttivat olevan todella siistit).
Tärkeimmäksi hyvinvoinnin lisääjäksi olen kuitenkin havainnut sohvannurkassa vietetyt hetket kynttilänvalossa, joista alkaa tulla jo miltei jokailtainen rituaali. Siirrän läppärin piiloon, laitan stereoihin jotakin rauhallista musiikkia soimaan, sytytän kynttilöitä ja kaivaudun sohvannurkkaan kynän ja päiväkirjan kanssa. Näistä hetkistä saan kumman paljon energiaa seuraavallekin aamulle, ja päivät menevät mukavasti touhutessa, kun tiedän illalla saavani taas hetken sohvan syleilyssä.
Miten tämä sitten liittyy mahaani ja sen kanssa taistelemiseen? Ei yhtään mitenkään. Mutta ne hetket ovatkin niitä, kun en pyri suorittamaan mitään, en laihtumaan, vain tekemään asioita, joista tulee hyvä mieli. Hyvästä mielestä taas saa energiaa myös fyysisestä terveydestään huolehtimiseen, mutta pyrin pitämään sohvannurkkahetkeni itsessään hyödyllisinä, en välineinä johonkin muuhun tavoittelemaani.
Mikäli en olisi jo lähtökohtaisesti köyhä opiskelija, voisin kuvitella downshiftaavani. Mutta koska downshiftaus on vain niille, joilla siihen on todella varaa, tätä voisi kai kutsua tietoiseksi valinnaksi ottaa ilo irti halvoista huveista: kirjoituskynäni ovat lähinnä mainoskyniä ja vuosia lähinnä lepotilassa olleen päiväkirjan olen ostanut vuonna 2004, jolloin se maksoi muistaakseni noin neljä euroa. Vuosikohtaiset kustannukset ovat siis noin kuusikymmentä senttiä, mikäli kynien arvoksi lasketaan nolla euroa.
